Jouluherkut terveellisestä päästä

Nyt ei ole enään jouluun aikaa kuin muutama päivä.

Täällä kovasti reseptivihko täyttyy ja kynä viuhuaa. Ideoita ja asoita mitä pitäisi tehdä on paljon.
Joulu on siitä ihanaa aikaa että saa muistaa ihmisiä. Olen tänä vuonna muistanut kovasti läheisiäni, ystäviäni ja työtovereitani.

Olen tehnyt mm. erilaisia maustettuja öljyjä ihaniin purnukoihin ja koristellut ne, smoothie-aineksia purnukoihin joista teille kirjoitinkin, omatekoisia myslisekoituksia isoihin ihaniin pitsiin koristeltuihin purnukoihin sekä leiponut pienia makeisia.

Rakastan salaatteja. Ihan kaikenlaisia ja syönkin niitä lähes päivittäin. Halusin tuoda joulun tunnelmaa myös salaattiannokseen.


 Asettelin ison lautasen pohjalle lehtisalaattia sekä Romainesalaattia vuoronperään.

★ Viipaloin ison tomaatin ja asettelin pohjalle sikin sokin. 

★ Leikkasin kurkusta n. 10cm:n palan ja juustohöylällä viipaloin. Käärin viipaleet rullalle ja asettelin salaattiin.

★ Noin kuusi Basilican lehteä sinne tänne.

★ Fetajuusto kuutioita tiputtelin joukkoon. 

★ Kapriksia oman maun mukaan.

★ Lopuksi viipaloin Pitahayan ja painelin piparkakku muotilla tähtiä.
Pitahaya kuuluu kaktushedelmiin. Tuo Suomalaisen ruokakaupan kuningatar sisältää vitamiineja. B, C ja E vitamiinia sisältävä hedelmä koostuu painostaan n. 90% vettä. Kesällä helteellä suosittu nautiskeltava hedelmä on mainio lisä salaateissa ja smoothiessa runsaan nesteensä vuoksi. Miedon makuinen, muistuttaa kurkkua sekä kiiviä. 







Jälkiruokaa...


Kahvin kera maistuvat ihanat viileät rahkapalat. Eivät taatusti sisällä mitään turhaa sokeria ja ovat raikkaita. 


Hyvin yksinkertaisella ohjeella rahkapalat tulevat näin: 

125g Rahkaa
2 Rkl Hunajaa
3 Rkl Vihermehua
Paahdettuja auringonkukan siemeniä
Kuivattuja mansikkalastuja
½ dl Vettä
Kourallinen kuivattuja karpaloita

Sekoita rahka ,vesi sekä hunaja
Valmista vihermehu

Vihermehu: 

Kourallinen Basilicaa
Muutama Rucolan oksa
Romainesalaattia 2 kpl
½ dl Vettä

Ota astia joka kestää pakastamista. Pistä leivinpaperi pohjalle ja noin 3cm reunoille. Levitä rahkaseos pohjalle, tämän jälkeen ota vihermehua lusikkaan ja tiputtele sitä sinne tänne seosta. Levitä pillillä, puutikulla yms kiemuroita ja kuvioita. Ripottele päälle siemenet sekä karpalot. Lopuksi painele mansikkalastut rahkaan sinne tänne. 

Pakasta yön yli. Ota sulaamaan hieman ennen tarjoilua. Paloittele ja tarjoa. 




Aatto lähestyy ja täällä alkaa olla kova kiire kaikkien ihanien pakettien ja herkkujen kanssa. Reseptivihko viuhuaa joten palataan jälleen herkuttelemaan.




Ei kommentteja

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top