OptiMSM-jauhetta smoothieseen

Tervehdys kaikille :)

Suuret kiitokset arvontaan osallistuneille, arvonta on päättynyt tältä erää. Teitä olikin kivasti täällä blogin sivuilla sekä blogin Facebook- sivuilla.
Olen ottanut yhteyttä voittajaan, ja arpa osui tällä kertaa Tuulaan joka osallistui kyselyyn siitä mitä herkkuja haluaisi Ruohonjuuren verkkokaupasta joulupöytäänsä. Tuula oli toivonut Tyrni-valkosuklaatryffeleitä sinne. Pian siellä odottelee oma herkkupaketti jouluksi postissa kunhan saadaan voittaja kiinni.

Pimeämpi vuodenaika on täällä. Nyt tarvitaan potkua piristämään kehoa ja mieltä!

Sain Ruohonjuurelta aivan ihania OptiMSM jauhepusseja kotiin testattavaksi. Olen niitä nyt jonkin aikaa käyttänyt osana ruokavaliota.





"Puhdistamon OptiMSM voitti terveystuotekauppiaiden liiton vuoden 2015 urheiluvalmisteen palkinnon."

Mitä se MSM-jauhe sitten oikein on? 

Se on meillä kehossamme luonnollisesti esiintyvä orgaaninen rikkiyhdiste.
MSM esiintyy ruoassa mutta ihmisen jatkojalostaessa ja säilöessä ruokaa erilaisilla menetelmillä se usein katoaa ja hälvenee ravinnosta.

MSM on välttämätön aine keholle. Kehon jokainen solu sisältää yhdistettä ja tarvitsee sitä rakentaakseen esimerkiksi sidekudoksia,sekä auttaessaan kuona-aineiden ja ravinteiden kulkua. Yhdiste on myös mukana energian kulussa sekä rakentaa uusia raaka-aineita sen luodessa uusia soluja keholle korjatessa ja uusiessa vahingoittuneita kudoksia ja elimiä.





Kliinisissä tutkimuksissa MSM-jauheesta on todettu saatavan hyötyjä lukuisiin erilaisiin sairauksiin sekä kehon toimintaan.

  • Ummetus
  • Diabetes
  • Nivelreuma
  • Nivelrikko
  • Kohonnut kolesteroli
  • Lupustauti
  • Arpikudokset
  • Rypyt
  • Nivel ja lihasarkuudet
  • Kynnet
  • Hiukset
  • Fibromyalgia
  • Krooninen väsymysoireyhtymä
  • Rintasyövän ja rakkosyövän täydentävänä hoitona

Jokaisen joka suunnittelee aloittavansa jonkin uuden ruoan nauttimisen, niin tulisi totutella hitaasti jotta elimistö ehtii sopeutua muutokseen.

Voin omalta osaltani suositella OptiMSM-jauhetta osaksi ruokavaliota. Muista kuitenkin kuten kaikissa muissakin ruoka-aineissa, kaikkea kohtuudella ja muista vaihdella eri aineksia jotta saat monipuolisen ruokavalion. 

Vielä lopuksi päätin tehdä helpon, nopean ja erittäin makoisan jouluisen smoothien :) Tästä voimajuoma vielä kaikille. 





★ Koverra sitruunan puolikkaasta mehu. 
★ Lisää pohjalle luumut.
★ Kuori inkiväärin palanen joukkoon (Sormenpään kokoinen)
★ Lisää muut aineet sekoita ja tarjoile.


Tulossa seuraavalla kerralla erityinen joulusalaatti jonka suunnittelin sekä lisää terveellisiä jouluherkkuja, palataan pian.








Ei kommentteja

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top