Pakuria flunssaan


Flunssakausi on  meneillään. Moni napostelee ibumaxia ja finrexiiniä siinä toivossa että flunssa lähtisi. Ja miksipä ei, onhan flunssassa kelju olla.

Itse olen hyvin lääkekielteinen. Välttelen ihan kaikkia lääkkeitä ja lääkevoiteita viimeiseen asti. En väitä etteikö niistä ihmisille apua olisi mutta itse syön esimerkiksi kipulääkettä vasta sitten kun oikeasti on sietämätön olo. Minä hoidin flunssan kuriin tällä ihanalla terveysjuomalla jonka reseptin haluan ehdottomasti jakaa kaikille :)

Flunssankarkottaja juoman resepti

3dl Kuumaa vettä
½ Sitruunan mehu
1 rkl Hunajaa
Palanen inkivääriä
15 tippaa Pakuriuutetta
Ripaus hyvää suolaa
Hyvää kanelia

Voit halutessasi pistää kaiken suoraan kuumaan veteen. Itse tein tämän juoman niin että sekotin blenderissä sitruunan puolikkaan ja inkiväärin. Laitoin kannuun muiden aineiden kanssa hautumaan ja kaadoin siivilän läpi kuppiin. Puhdistamon pakurikääpäuute  on näppärän kokoinen pieni pullo jossa on tippapipetti. Helppo ottaa mukaan minne vaan ja vie vähän tilaa. Riittoisa tuote.Voit esimerkiksi tilata sen Täältä.

Olen aivan varma ja hyvin vakuuttunut siitä että ruokavaliolla on suuri merkitys ihmisen tulehduksiin, kiputiloihin ja lukuisiin kansansairauksiin.

Mikäli mahassa makaa aina iso pihvi ja raskasta ruokaa, joutuu verenkierto keskittymään ja työstämään ruokaa, sisäelimet ovat jatkuvasti toiminnassa puhdistamassa epäpuhtauksia. Se alkaa käymään elimistölle raskaaksi. Silloin luonnollisesti syntyy tulehdustiloja ja muita sairauksia kun elimistö ei kaikkeen yhtä aikaa kerkeä. Siksipä myös flunssa saattaa päästä yllättämään.


Minun ehdoton flunssalääke on Pakurikääpä! 


Kuva netistä


★ Vahva antioksidantti.
★ Hillitsee tulehduksia( Betuliini).
★ Kliinisissä tutkimuksissa pakurin on todettu tuhoavan A- ja B viruksia sekä erilaisia syöpäsoluja.
★ Tasapainottaa elimistöä.
★ Hoitaa ikääntyvää ihoa.
★ Atooppisen ihottuman, proriasiksen ja suonikohjujen hoitoon todettu auttavan.




Pakurikääpää on käytetty jo satoja vuosia luontaislääkitsijänä. Pakurikääpään voi törmätä lähes kaikkialla missä on koivu ja lehtimetsää. Pakurikääpä muodostaa puuhun mustan lohkeilevan pahkan eli pakurin. Se on Suomen yleisin lahottajasieni.

Pakuria on käytetty Suomessakin kauan sitten sotien aikaan  kahvin korvikkeena.

Pakurin terveysvaikutuksista on kiistelty kauan. Pitkän taistelun jälkeen (meidän onneksemme) Evira laillisti pakurin myynnin elintarvikkeena. Pakuria on saanut jo pitkään kaupoista mutta sitä ei ole saanut myydä elintarvikkeena vaan muuhun käyttötarkoituksiin.

Itse olen nautiskellut pakuria jo vuosia. Sitä on helppo myös itse löytää metsästä. Pakuri kuivatetaan ja paloitellaan. Siitä voi keittää ihanaa juomaa, josta voi tehdä mm. mausteita kahviin ja teehen. Smoothien pohjana, mausteena ruoassa tai uutteena nautiskella suoraan.

Pakurin voi jauhaa myös tehokkaalla blenderillä, tämä onkin sitten jo sellainen projekti mihin kannattaa tutustua huolella. Pakurikäävästä nouseva pöly nimittäin on sakeaa ja vaatii kunnon tilat jauhamiselle sekä ilmanvaihdon. Hengitystiet tulee myös suojata tässä tapauksessa.

Jokaisen on itse koettava tämä tuote. Minä voin vain omasta puolestani sanoa etten tule ikinä luopumaan pakurista. Se on antanut minulle niin hyvää elinvoimaa, maha voi paremmin ja jaksan enemmän. Huomaan kausina joina nautin pakuria enemmän miten se tasapainottaa mieltä ja kehoa.
Saan siitä muiden hyvien ravintoaineiden kanssa mahtavan kokonaisuuden tukemaan elimistöä.

Pakurikääpää on erittäin turvallinen käyttää, Se sopii lähes kaikille. Sieniallergikkojen tulisi sitä silti välttää ja antibioottikuurin aikaan olisi hyvä olla käyttämättä pakuria sillä se toimii vastavaikuttajana (antagonisteina).




Metsäretkellä joimme pakurikahvia. Männynoksa toimi lusikkana ja siitäkin lähti ihanaa makua kahviin. Kannattaa maistaa noita Ruohonjuuren pakurikahveja niitä löytyy sekä suodatin että pannu versiona. 



Siskontyttö ja koiransa Pilkku olivat myös nauttimassa talvisesta maisemasta ja retkeilystä. Retkeily on maailman paras ja rentouttavin tapa puhdistaa mieltä, varisnkin kun on hyviä herkkuja mukana :)

Ensi kertaan! Seuraavalla kerralla esittelen teille keittiön voittamattoman kunigattaren jonka mainoksen näettekin blogin sivupalkissa. Sekä kauneudenhoidosta tulossa juttua.

Kiitos jälleen ihana Ruohonjuuri tuotteista jotka taatusti tulevat nautittua :)

Terkuin  Piiku :)



















2 kommenttia

  1. Käytätkö siis pelkästään luonnollisia tuotteita elintarvikkeissa ja lääkkeenä? Oletko harkinnut jonkinlaista liikettä joissa myisit tälläisiä tuotteita, voisi nykypäivänä jopa toimiakkin sillä terveelllisyyshän on nyt muodissa :) Ihania vinkkejä sinulla, toivottavasti jatkat tälläisiä!

    VastaaPoista
  2. Hei Armi :) Käytän elintarvikkeissa hyvin paljon luonnollisia tuotteita. Lääkkeitä toki syön mikäli tarve vaatii mutta olen hyvin lääkekielteinen ja yritän aina ensin jos mahdollista korvata ne luonnollisilla keinoilla. Terveellisyys on onneksi lisääntynyt muotiilmiö, toivottavasti se jatkuisi. Kiitos mukava kuulla jos tykkäät. Koitan jatkossakin tarjota kivoja vinkkejä ja reseptejä kaikille. :)

    VastaaPoista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top