Terveellistä "pizzaa" herkkupaistosta

Tänään herkutellaan pizzan sukulaisella. Nimeä minä en sille osaa antaa. Eli tarjolla on pizzan tapainen paistos mutta ei sitä varmaan pizzaksi itsekseen voi kutsua koska pohja perustuu kukkakaaliin. Ainakin se varmaa että parempi vaihtoehto tämä elimistölle ja mahalle on kuin se oikea versio.
Tämän paistoksen maku yllätti iloisesti. Odotin ihan hyvää makua mutta tästä tuli loistavaa. Maku vielä tiivistyi kun yön yli sai jääkaapissa tekeytyä.

Minä leivoin näitä kaksi pellillistä ja niistä oli vain muisto jäljellä seuraavan päivän iltana. Hyvin tekivät kauppansa.






Päällehän jokainen voi soveltaa mitä haluaa, itse laitoin tyylillä mitä kaapista tänään sattuu löytymään. Ja yleensä ne osoittautuvat parhaimmiksi keksinnöiksi.

Syy tähän kevyemmän ja terveellisemmän pizzapohjan tekemiselle on sellainen minulla on ystäviä joilla on vilja-allergiaa. Haluan tarjota heille välillä jotain hyvää kahvipöytään ja myös itse herkutella terveellisemmin.

Ohje: 

Pohja
 450g Kukkakaalia
★ 2 rkl Oliiviöljyä 
1 Iso sipuli
½tl Suolaa
100g Parmesan-juustoraastetta  

Minä käytin kukkakaalia hetken pakkasessa ennen kuin pistin sen blenderiin. Rakenne muuttuu ja sitä on helpompi käsitellä. Varovasti blenderillä aja kukkakaali pieniksi rakeiksi. Älä tee kukkakaalista tahnaa vaan jätä se murumaiseksi. Parhaiten saat silputtua kukkakaalin osissa ja tyhjentämällä välillä silputut kuppiin odottamaan.

Palottele sipuli ja kuullota se pannulla. Tämän jälkeen lisää sipuli sekä muut aineet kulhoon. Painele taikina käsin leivinpaperille n. 1-2cm paksuisiksi pieniksi levyiksi. Mielestäni paistuvat paremmin kun tekee osiin.

Laita uuni 200 asteelle. Esipaista pohjia ilman täytteitä n.15min. Tämän jälkeen
päällystä taikina haluamillasi päällisillä. Itse laitoin omatekoista tomaattikastiketta, oliiveja, kapriksia, kirsikkatomaattia, aurinkokuivattua tomaattia ja hieman parmesan-juustoa.
Paista vielä 15-20 min kunnes juusto on kauniin ruskeaa.

Lopuksi ennen tarjoilua laitoin päälle tuoretta rucolaa sekä jugurttikastiketta.

Kastikkeiden reseptit tulevat tässä:


* Jugurttikastike:

2dl Turkkilaista jugurttia
1 tl Limen-mehua
★ Ripaus hyvää suolaa
n. 5cm Pala kurkkua kuorineen
3 Aurinkokuivattua tomaattia
★ Tuoretta persilijaa pieni nippu

Sekoita blenderissä ja anna hetken maustua jääkaapissa. 

* Tomaattikastike

2 Siemenettömiä tomaatteja 
2 Aurinkokuivattuja tomaatteja 
½ Valkosipulin kynsi
★ Ripaus suolaa
1tl Oreganoa
★ Oksallinen tuoretta basilikaa
1rkl Oliiviöljyä

Sekoita blenderissä ja anna maustua hetken jääkaapissa. 

Testailut ruoan parissa jatkuvat. Ensi kertaan taas.

Terkuin Piiku :)




Ei kommentteja

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top