Mehevä tonnikala galette

Eilen leivottiin aivan ihanaa galettea. Tämä rustiikkinen piiras paistuu uuninpellillä ilman piirakkavuokaa ja mikä ihanaa galetten valmistaminen on äärettömän helppoa, täytteitä voi valita suolaisista tai makeista mieleisiensä mukaan. Piirakasta tulee ihanan rapea ja näyttävä herkku kahvipöytään.

Galette on saanut nimensä Ranskasta, matala piirakka jossa reunat vain käännetään täytteiden päälle, piirakkaa on ihana leipoa rösöisesti. Tämä piirakka sopii minulle täydellisesti koska se on kaunis juuri sen vuoksi ettei siinä tarvitse hienostella. Mitä rösöisempi ulkonäkö sen kauniimpi se minun mielestäni on. Voit vaikka upottaa kätesi jauhoihin ja pölläyttää niitä pikkuisen leivinpaperille ennen kuin kaulitset taikinaa.

Leivoin tämän piirakan Jyppistudioon jälleen kerran, ja kehuja tuli, itsekkin maistelin ja hyväähän se oli. Perunan ja tonnikalan sekä tuorejuuston liitto yrittien kanssa on täydellinen! Ripaus tulista kastiketta antaa pienen potkun koko komeudelle.






Resepti: 

Pohja: 


  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 7 rkl kylmää vettä
  • 7 rkl öljyä (käytin omatekoista basilika öljyä)
  • 1 tl suolaa

  1. Sekoita jauhot sekä suola keskenään.
  2. Lisää öljy sekä vesi.
  3. Vaivaa taikina pehmeäksi niin kauan kunnes se ei enään tartu käsiin, mikäli taikina vielä tarvitsee niin lorauta vähän öljyä sekaan jotta taikina on tarttumaton.
  4. Laita taikina täytteen teon ajaksi jääkaappiin kelmussa tai pussissa tekeytymään. 
  5. Kun olet valmistanut täytteen ota taikina jääkaapista ja kaulitse se pyöreäksi leivinpaperin päällä. Voit pistää hitusen jauhoja alle. Muista irrotella taikinaa kaulimisen välissä. 

VINKKI: Saat parhaiten piirakan reunat täytteiden päälle kun nostat varovasti leivinpaperilla. 



Täyte:

  • 1 prk tonnikalaa
  • 5 rkl tuorejuustoa ( käytin aurinkokuivattu tomaatti)
  • kourallinen persiljaa
  • ½ punasipuli
  • 2 kananmunaa
  • 100g fetajuustoa
  • suolaa
  • sriracha cha tulista kastiketta ( tai jokin muu mieleinen)
  • 4 keitettyä perunaa
  1. Silppua persila ja lisää tonnikala sekä tuorejuusto ja sekoita tahnaksi.
  2. Viiaploi perunat sekä sipuli.
  3. Levitä piirakkapohjan päälle tonnikalatahna. 
  4. Lado tahnan päälle perunat sekä tomaatit ja sipulit. Jätä piirakkapohjan reunoille n. 3cm tyhjää. 
  5. Murustele fetajuusto päälle ja taittele reunoilla oleva taikina piirakan päälle. 
  6. Riko kaksi kananmunaa vielä piirakan päälle ja sivele ylimenevä kananmuna piirakan reunoille.
  7. Lisää lopuksi suolaa oman maun mukaan sekä tulista kastiketta ja persiljaa. 
  8. Paista uunissa uunin keskitasolla n 30min 200 asteessa. 
  9. Herkuttele!









Tämmöiset herkkukestit oli tänään. Uudet leipomukset  jo mielessä, ensi kerralla kuitenkin esittelyssä granola ja välipala.


Nähdään pian :)

Terkuin: Piiku

P.S. Kiitti Tommille kun kesken tärkeän pelin tulit piirakkaa kannattelemaan kuvaan :)) !

11 kommenttia

  1. Vau, miten herkullisen näköinen! Ja upeat kuvat! Tämä menee kyllä heti viikonloppuna testiin! Osaatko vinkata mitä tuota tulista kastiketta löytyy? On nimittäin ihan uusi tuttavuus minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Minnea :) Tuota kastiketta saa esim S-marketista. On sellainen punainen pullo. Juuri aamulla ostin lisää. Tuntuu olevan suosittu kastike.

      Poista
  2. Rakastan tonnikalaa, joten pakko testata! Näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonnikala on kyllä niin hyvää. Tämä on sellainen sujuva leipomus että menee nopsaan vaikka vieraat oliskin jo paikalla, niin kävi minulle.

      Poista
  3. Täytyypä itsekkkn kokeilla joskus. :)
    Kuulostaa ja näyttää niin hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nyt vaan Nicola koettamaan. Tämä on megahelppo mutta sitäkin makoisampi.

      Poista
  4. Hitsi miten hyvännäköinen! Kuulostaa tarpeeksi helpolta munkin tehtäväksi joten pakko kokeilla! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Tämä on niin ketterä piirakka että ehdottomasti kannattaa!Ja tässä parasta on just se että piirakan ei tarvitse olla siloteltu. Mitä rösöisempi sen kauniimpi se on.

      Poista
  5. Ah, näyttää ihan törkeän hyvältä! Pitääpä laittaa muistiin ja kokeilla saisko tämän väännettyä gluteenittomaksi :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ^.^ Voi toivottavasti onnistut. En osaa sanoa minkälainen olisi gluteenittomana mutta uskon että oikeilla aineilla varsinkin makoisa :)

    VastaaPoista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top