Smoothie-kakku

Minulla on teille iloisia uutisia. Sain tänään tietää että lähden 7.11.2015 Kilpailemaan Smoothien SM-kisoihin. JEE! Olen päässyt semi-finaliin ja olen ollut koko päivän aivan haltioissani ja niin onnellinen tästä. Olen jo nyt hurjan tyytyväinen että olen sijoittunut näinkin hienosti. Aivan mahtavaa sanon minä.

Minulle esitettiin toiveeksi loihtia kakku joka olisi mahdollisimman terveellinen ja myös lapsille maistuva.

Tarkoituksena oli suunnitella kakku pienen pojan 1- vuotis synttäreille, ja niinhän minä lähdin tuumasta toimeen. Lapselle tehtäessä käytän tuota vaihtoehtoista pohjaa koska tähän ensimmäiseen tulee aika paljon sellaisia ruoka-aineita mitä en uskalla vielä niin pienelle ehkä antaa.



"Mikä ihana syy kutsua ystävät kyläilemään ja maistelemaan herkkuja :)"


POHJA

2dl Kauraleseitä
2 rkl Karpalorouhetta
2rkl Tyrnirouhetta
2 rkl Kaakao jauhetta
2 tl Lucumaa
2tl Chian-siemeniä
½dl Vettä

VAIHTOEHTOINEN POHJA

2 dl Kaurahiutaleita
2 rkl Kaakaojauhetta
2 rkl Hunajaa
1dl Mango sosetta ( Bonnie on mainio tähän tarkoitukseen)


Mittaa kaikki ainekset sekoittimeen ja sekoita. 
Pingota irtopohjavuoan päälle leivinpaperi ja taputtele seos tasaisesti pohjalle. Pistä jääkaappiin.

TÄYTE

5 liivatelehteä
400g Rahkaa
100g Mustikkaa
2 Banaania
1 Avocado
5 rkl hunajaa
100g Mansikkaa


  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
  • Mittaa kaikki aineet sekoittimeen paitsi mustikat ja mansikat, mikäli haluat tehdä kaksivärisen kakun. 
  • Kun seos on valmis kaada puolet siitä astiaan ja jätä puolet sekoittimeen. Lisää mansikat ja sekoita. Kaada seos odottamaan ja lisää loput smoothiet mustikoineen. Astiaa ei tarvitse huuhdella välillä. 
  • Lämmitä kuumaa vettä noin ½dl ja puristele liivatelehdet sekaan, hämmennä tasaiseksi. Lisää seos kumpaankin smoothie astiaan jakaen se kahtia koko ajan sekoittaen. 
  • Kaada ensin pohjalle mansikkasmoothie ja varovasti keskelle ympärän muodossa mustikka smoothie. Haarukalla varovasti liikuttelemalla saat kauniita kuvioita smoohthie-kakun pintaan kun siirtelet massaa vuoassa. 


  • Pistä vuoan päälle kelmu tai foliota. Siirrä varovasti jääkaappiin. Anna tekeytyä ainakin 4 tuntia. Itse pidin kakkua yön yli jääkaapissa jotta maut tasaantuvat.
  • Koristele lopuksi. Marjoista ja hedelmistä saa näyttävän kruunun kakulle. 







Tarjoilin sitten vielä ihanaa sitruuna-kurkku vettä tuomaan raikkautta kakulle. Tasapainottaa mukavasti makuja.




Leipomisen iloa kaikille. Terkuin Piiku :)



Ei kommentteja

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top