Terveysleipä

Hei leipähamsterit ja muut!

Leipä on varmasti sellainen ruoka josta en voisi koskaan luopua. Se on niin hyvää!

Päätin kokeilla omalla reseptillä sellaista leipää missä olisi edes muisto leivän mausta mutta se olisi kuitenkin täynnä kaikkea ihanaa ja terveellistä.

Olen pistänyt nyt kuppiin kasvamaan luomu valkosipulista kynsiä joihin on alkanut viikossa kasvamaan ihania versoja. Meinaan näitä versoja nyt käyttää tähän leipään sekä salaatteihin. Toinen ohje oli että porkkanoista ottaa päät talteen ja pistää viipaleet veteen sieltä alkaa nousemaan nauhikset piakkoin. Nauhikset sopii mainiosti salaatteihin tai leivän päälle. Moni ei hyödynnä porkkanasta tätä osaa vaikka se on ihan syötävää. Itselläni on myös kani joka mielellään napostelee nauhiksia.

Luin myös että valkosipulin versot kasvavat aina uudestaan takaisin. Eli tarvitaan vain kuppi vettä ja muutama kynsi niin on tuoretta versoa mitä käyttää. Versojen kannattaa antaa kasvaa noin 5cm mittaisiksi.

Se miksi korostan luomua tässä asiassa on se että markettien valkosipulit varsinkin ne jotka tulevat Kiinasta ovat käyneet sellaisen käsittelyn ettei sieltä enään mitään kunnon ravintoa sisällä ole jäljellä. Valkosipuleita valkaistaan ja niihin ruiskutellaan erilaisia kemikaaleja hyönteisiä sekä itämistä vastaan. Kiinassa valtavat saastepilvet leijailevat niin luomu kuin tavallistenkin peltojen yllä. Kaikki Made in China tekstit  ruokapurkin kyljessä saavat minut aina ajattelemaan joko tuotteen vaihtamista muuhun ruokaan tai olla ostamatta kokonaan.
Luomun hintaero tavalliseen ei ole kuin muutamia kymmeniä senttejä valkosipulissa. Suosittelen panostamaan. Itse en osta edes luomu sertifioitua valkosipulia jos se tulee Kiinasta. Ensi kesänä minä kasvatan ihan itse valkosipulini ja onnekkaana kylmiön omistajana säilön ensi talveksi satoni mikäli sellaisen tulen saamaan.

Valkosipuli on luonnon oma antibiootti, sillä on lukuisia terveysvaikutuksia ja se tuoksuu ja maistuu ihanalle ruoassa mausteena.



Valkosipuli vähentää veren huonoa kolesterolia.

Luonnonantibiootti.
Nostaa immuniteettikykyä.
Hidastaa suonten ikääntymistä.
Tappaa monia bakteereja elimistössä.
Auttaa parantamaan tulehduksia.
Alentaa verenpainetta.




Leivän esivalmistelut edellisenä päivänä: 
Pistä Pintopavut likoamaan jääkaappiin runsaaseen veteen anna liota yön yli. Ennen leivän tekoa seuraavana päivänä vaihda vesi ja keitä papuja noin 60min pienellä porinalla.  Siirrä pavut jäähtymään ja aloita leivän valmistus. Mikäli haluat tehdä seuraavassa postauksessa tulevan paputahnan keitä hieman ylimääräistä papua. Kerron seuraavassa postauksessa tahnoja jotka maistuvat raikkailta ja ovat kivaa vaihtelua leipien päällä.

Pintopapu:

Proteiinia ja kuituja sisältävä pintopapu on loistava tuote leivontaaan ja arkiruokaan. Helppo valmistaa liottamalla yön yli ja keittämällä tunnin verran. Papua voi keittää kerralla enemmän ja osan säilöä vaikka pakkaseen. Valmiin keitetyt pavut ovat myös käyttökelpoisia viikon verran keittämisestä, säilytä papuja jääkaapissa.




Resepti:

2.5 dl auringonkukan siemeniä
1dl pellavansiemeniä
½dl seesaminsiemeniä
4dl kaurahiutaleita
3 dl vettä
2 rkl psyllium kuitujauhetta
Iso ripaus Himalajan suolaa (tarkasta maku)
1 rkl hunajaa
2 rkl sulatettua voita tai hyvää öljyä
1 dl keitettyjä Pintopapuja
1 rkl kuivattua persilijaa



  • Yhdistä kuivat ainekset kulhoon. Lisää sen jälkeen vesi sekä voi ja hunaja yhteen sekoitettuna.
  • Mikäli omistat pienen vuoan tai jonkun ihanan padan voit muotoilla leivän sinne. Itse paistan leivän lasisessa piirakkavuoassa.
  • Pistä uuni päälle 175 asteeseen. Paista leipää uunista riippuen 50-60min.
  •  Jos haluat voit laittaa 20min ennen leivän valmistumista pienen astian vettä uuninpohjalle johon puristat sitruunamehua. Antaa ihanan tuoksun kotiin tuoreen leivän kera sekä leivän pintaan pientä rapeutta lisää.











Nyt minä keitän itselleni ison kupin vihreää teetä sekä herkuttelen leivillä. Käperryn viltin alle ja katson jonkun elokuvan.

Ensi kerralla tosiaan tahnoista lisää jaan teille omat lempparireseptit.

Terkuin Piiku :)




3 kommenttia

  1. nam nam, kiitos ihanista ohjeistasi, Piiku!!

    VastaaPoista
  2. Tätä on pakko kokeilla, vaikka en mikään terveysintoilija itse olekkaan. Ihania reseptejä. Keksitkö kaikki todella itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaakko 😊 Kiitos kiitos. Kaikki reseptit itse olen kokkaamalla kehittänyt. Ideat ovat saattanu jostakin tulla vastaan kun nähny muiden luomuksia ja paljon matkustellu. Mutta pyrin aina reseptin itse luomaan. Testaan ja maistelen. Sitten kun onnistaa kehitän siitä muidenkin iloksi helpon reseptin.

      Poista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top