Proteiinipitoinen rahkakakku vietiin käsistä kahvipöydässä



Nyt herkutellaan terveellisesti! 

Mikäli vappupöytään on saapumassa herkkusuita jotka eivät tingi terveellisyydestä, olet oikeilla jäljillä. Tämä kakku on varmasti terveellisempi vaihtoehto jauhoille ja valkoiselle sokerille. 

Minun pyydettiin tekemään jotakin hyvää, jotakin jossa on proteiinia ja hyviä rasvoja. Tarjoilin tätä kakkua useammassa paikassa ja se kirjaimellisesti vietiin käsistä.





Rahkakakun pohjan resepti: 
  • 1 dl cashewpähkinöitä
  • ½ dl manteleita
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • ½ tl vanilijauutetta
  • 2 rkl agavesiirappia tai hunajaa
  • 2 rkl kylmää vettä
  • 5 tl chiansiementä
  • 50g voita   (Mielessä kävi kookosöljyllä koittaminen luulisin että onnistuu)

  1. Rouhi tai murskaa pähkinät pieniksi.
  2. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää ensin vesi ja siirappi. 
  3. Lämmitä voi juoksevaksi ja lisää viimeisenä. 
  4. Taputtele kakkuvuokaan ( 24cm ) ja laita jääkaappiin tekeytymään.

Kakkumasssan resepti: 

  • 500g rahkaa
  • 2 dl vanhan ajan vanilija kastiketta
  • ½ dl sitruunamehua
  • 2 dl mustikoita (jäisenä käytin) 
  • ½ dl agavesiirappia tai hunajaa
  • 1 dl vettä
  • 4 liivatelehteä

  1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  2. Sekoita muut ainekset  paitsi vesi keskenään. 
  3. Liivatelehdet ovat valmiita n 10 min kuluttua.
  4. Puristele liivatelehdistä vesi, keitä 1dl kuumaa vettä ja lisää lehdet sekaan hämmentäen.
  5. Lisää liivateseos kakkumassaan ohuena nauhana koko ajan hämmentäen seosta.
  6. Kaada seos kakkuvuokaan ja laita kelmu päälle. 
  7. Kakku on parhaillaan seuraavana päivänä kun maut tasaantuvat.










Flunssa alkaa väistyä. Joten nyt päästään nauttimaan keväästä. Aivan ihanaa :)

Heii heii taas.

Terkuin Piiku :)

2 kommenttia

  1. Oi miten kiva kakkuohje. Pitäisi itse vähän keventää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanja ^.^ Tämä oli hyvää. Meinaan uudestaan tehdä, ainoa vaan että pienemmässä koossa kun itse saa syödä kaiken :D Tästä tuli iso kakku näin yksin syötäväksi.. Heheh.

      Poista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top