Joulusmoothie sekä ohje kuinka luoda upea tausta ruokakuvaukseen

Joulukausi on nyt virallisesti auki! Minä rakastan joulua. Minun jouluni alkaa aina tammikuussa ja päättyy joulukuussa. Ostan ympäri vuoden joululahjoja varastoon, minulla on sellainen jouluboxi jonne kerään kaikki aarteet pitkin vuotta. Ja mikä parasta kun muut jonottavat jouluna ruuhkassa minulla on lahjat valmiina ja pääsen paketoimaan kotona ja nauttimaan joulusta. Koska olen rankemman metallimusiikin ystävä niin kotona ei soi kevyet joulumusat vaan raskaat joululaulut kumisee kauniisti. Toki olen kaikkiruokainen musiikin suhteen kun tilanne niin vaatii.

Jouluisen smoothien tähtiaineksina toimivat karpalo, anis sekä kaneli ja manteli. Manteli tuo tähän smoothieeseen kermaisen koostumuksen ja mausteet tuovat joulun.





Resepti:
  • 200g rahkaa
  • 2 dl jääävettä
  • 2 rkl hunajaa
  • 1 dl jäisiä karpaloita
  • 1 rkl hyvää kanelia
  • 1 jäinen banaani
  • 1 dl kuorettomia manteleita liotettuna
  • ½ tl anisjauhetta

  1. Laita mantelit yöksi veteen likoamaan niin että peittyvät vedestä. Liotttuaan kaada vesi pois ja mantelit ovat valmiita käytettäväksi, parhaillaan seuraavana päivänä. Toki voit käyttää pienemmälläkin liottamisella. 
  2. Mittaa kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi,
  3. Ripottele pinnalle karpalorouhetta.

Laitan nyt teille kuvan näytille joka epäonnistui täydellisesti. Jälleen kerran typoteppo iski ja kaikki meni pieleen, mutta kuva itsessään on minusta niin kaunis että päätin sen silti teille jakaa. Ja huvittavinta tässä oli se että minä pistin kuvan näytille valokuvaajien sivustolle jonne saa laitella kaikkia hauskoja juttuja ja harmittelin kun yksi kirjain on vinossa :D Mutta siitä se hauskuus sitten vasta alkoikin kun kukaan muu ei nähnyt vinossa olevaa kirjainta vaan kirjaimista muodostuvan kirjoitusvirheen.Kaikki muut lukivat kuvassa tekstin vasemmalta oikealle ja minä olin mielessäni ajatellut sen luettavaksi ihan toisella tavalla.




Kuvassa siis piti lukea Dream ja olin ajatellut että se luetaan takaa eteen mutta eihän siitä sitten mitään tullut :P Ensi kerralla taas parempi tuuri.

Lupasin viimeksi vinkin kuinka tämä kuva on luotu. Tässä kuvassa on käytetty vanhaa ikkunanpokaa jouluvaloilla ja lumispraylla.


Tarvitset:


  • Vanhan ikkunapokan
  • Paksua teippiä
  • Jouluvalot joko isommat yhdet tai kahdet pienet jotka käytin tässä itse
  • Lumisprayta
  • Haluamasi koristeet

  1. Puhdista ikkunan pinta hyvin.
  2. Sumuta lumisprayta ikkunoihin pyörittelemällä pulloa ensin läheltä kierros ja lopuksi sumuta kauempaa.
  3. OLE varovainen sprayn kanssa, se on erittäin tulen arkaa. Sprayta ei saa sisällä sumuttaa ellei tila ole suojattu ja ilmanvaihto hyvä. Suosittelen tekemään ulkona ja tuomaan sisälle kuivumaan tilaan jossa ilma kiertää.
  4. Suojaa silmät sekä suu sumuttaessa. Käytin itse kaulaliinaa ja raivauslaseja. 
  5. Anna ikkunan kuivua 1 vrk. 
  6. Leikkaa ikkunan nurjalle puollelle 2kpl valkoista paperia ja teippaa ne päälleikkäin ikkunan taakse. Itse käytin kaavapaperia. Tilalle käy mm silkkipaperi, leivinarkit, voipaperi, jopa läpikuultava eräsäkki. 
  7. Sommittele jouluvalot paperin päälle ja teippaa hyvin myös reunoilta ettei valojen johdot jää repsottamaan.
  8. Kytke valot päälle ja koristele ikkuna haluamallsi tavalla. Itse käytin kimalleoksia, sekä enkelinsiivet ja lumitähden.
  9. Kun kuvaat aseta ikkuna valoa vasten että saat läpipkuultoa tai valaise ikkuna kohdevaloilla. 






Yllä olevisssa kuvissa on valojen laitosta kuva sekä ikkunapoka ennen valoja ja valojen jälkeen. Tässä seuraavassa kuvassa on asetelma valmiissa kuvaustaustassa.


Ja lopuksi valmis kuva joka tästä syntyi.


Lumisateen loin photoshopissa ja se vaatii jo sitten hieman asiaan tutustumista mutta kuva on kaunis ilman lumisadettakin ja värejä sekä sommitelmia on yhtä monta kuin tekijääkin.

Tämmöistä kivaa tällä kertaa :)

Palaamme jälleen terkuin

Piiku :)

8 kommenttia

  1. Aaaawww, siis aivan ihan superrrrihana postaaaaus! <3 Täällä toinen jouluhömppääjä, ja ihana nähdä kun löytää toisenkin, joka jo nyt fiilistelee joulua! :D Joulu vaan on niin parasta, ja lahjojen paketointi ja antaminen lempparihommaani :'D ihanaa joulun odottelua sinne, ja toivottavasti tulee paljon jouluaiheisia juttuja lisää, jään nimittäin seuraileen sun blogia 😊😊😊🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kira!
      Kiitos ihanasta palautteesta <3 tuli lämmin ja mukava mieli kun joku näin tykkäsi tästä, itse olin pitkään haaveillut tekeväni tämmöisen lumiteemaisen kuvan ja postauksen sen teosta. Joulujuttuja on tulossa roppakaupalla, lupaan sen! Tervetuloa seuraamaan blogia :) Ja mukavaa joulun odotusta myös sinulle <:O)

      Poista
  2. Ihana postaus <3 Ja noi kuvat on todella kauniit. Minna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minna,

      Kiitos myös sulle <3 Ihanaa palautetta! Hyvää joulun odotusta!

      Poista
  3. tuo loppukuva on aivan huikee Piiku <3, mukavaa joulun odotusta sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 <3 Ihanaa joulun odotusta sullekki ja pian nähdään!

      Poista
  4. Todellista jouluntaikaa värein ja mauin, hah kirjoitetaanko toi ees noin, noh enivei.. Hyvän näköistä settiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vastaus tulee tähän näin vuosi myöhässä mutta pääasia että se tulee kuitenkin perille. :D

      Poista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top