Jouluiset smoothielasit kierrättämällä

Joulumieli on täällä. 

On mukavaa herätä siihen että mielen valtaa jouluinen tunne. Minulle joulu on aina edustanut rauhaa ja hiljaisuutta, aikaa jolloin sielu hiljentyy lepäämään ja mieli tyhjenee ajatuksista ja kerää voimia tulevalle vuodelle. Joulu on rakkauden aikaa. Se on aikaa muistaa tärkeitä ihmisiä ja niitä jotka eivät enään täällä kanssamme ole.



Myös hyvä ruoka joulussa on ihanaa. Olenkin jo tälle vuodelle alkanut miettimään jotakin uutta ja sävähdyttävää. Minun jouluuni ei kuulu perinteiset laatikot eikä kinkku eikä kalkkuna. Minun jouluuni kuuluu raikkaus, terveellinen ruoka ja kasvikset sekä kala ja jos onni kävisi ja saisin riistaa lapista tänne. Olen päättänyt tänä vuonna tehdä jouluksi jotakin mikä jää mieleen ja sellaista mitä en koskaan ennen ole vielä tehnyt.


Tänä vuonna minulla on ollut oma pieni teema, nimittäin kierrättäminen.



Eilen suunnittelin jouluksi smoothielaseja, kierrättääkseni tein ne jo käytetyistä lasisista purnukoista sekä vanhoista joulukoristeista. Minulla oli narua jäljellä viime joulun paketoinnista sekä koristeita joita en enään käytä ja päätin ne sitten sijoittaa uudelleen koristamaan joulupöytää.



Koristeleminen oli helppoa. Liotin etiketit ja liiman purnukoista pois. Kuivasin ja punoin letille narusta pätkiä joilla kiinnitin koristeet tukevasti kiinni. Tässäkin vain mielikuvitus on rajana.


Ensimmäiseen purnukkaan Käytin vanhan kuusenkoristeena olleen karkkkepin ja lahjanarun pätkän.
Toiseen purnukkaan sidoin kiinni pienen kimaltelevan perhosen letitetyllä narunpätkällä.
Kolmanteen purnukkaan laitoin tonttusen jonka sain viime vuonna pikkujouluissa lahjaksi yhdenkertaisella narulla. Lopuksi kruunasin purnukat jouluteemaisilla pilleillä.


Olen pyrkinyt tänä vuonna ostamaan vähemmän tavaraa ja käyttämään hyödyksi sellaisia asioita joista vielä voi hyötyä muullakin tavalla käytön jälkeen. Kierrätys on hauska ja helppo juttu ja siinä säästää rahaa. Sekä luovuus pääsee kukkimaan. Olen siis jättänyt pienen kädenjäljen tänä vuonna ekologiseen kehitykseen pienellä pallollamme.
Suunnittelin myös ihanan jouluisen smoothien. Käytin tähän liotettuja rusinoita tuomaan ripausta joulun makua.


1 dl rusinoita liotettuna 1h jääkaapissa 2dl vettä
Rahkaa 2dl 
½ Persikka
Ripaus kanelia
½ Jäinen banaani
Reipas loraus hunajaa
1 tl chiansiemeniä
Vanilijauutetta ripaus
Kourallinen kauraleseitä




Koristelun tein yksinkertaisesti niin että laitoin pieneen tilkkaan smoothieta mustikkaa ja sekoitin. Laskin varovasti ruiskulla smoothien pintaan ja piirsin pillillä kuviota. Ja ripottelin tähtiä päälle :)

Ensi kerralla vähän joululahjoista. Ja jouluteema jatkuu.

Ihanaa joulunaikaa kaikille. Toivoopi : Piiku :)

2 kommenttia

  1. Voi miten ihania.. Lasten kanssa taidetaankin synttäreille tehdä hauskoja laseja, kiitti kivasta vinkistä =))

    VastaaPoista
  2. Kiitos vaan kovasti :) Mukavaa että joku inspiroituu kierrättämisestä.

    VastaaPoista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top