Kevään supersuosikki - Kevyt jäätelö

Oi kevät, oi värit ja ihanuudet herkkupöydissä!

Tässä postauksessa kerron teille kevään ja kesän uuden mega herkullisen jäätelön, joka paitsi on kevyt myös terveellinen, raikas  ja muutamasta aineesta valmistuva hetkessä.

Minä olen saanut virtaa! Ja tämä johtuu yksinkertaisesti ruokavaliosta ja liikunnasta. Minusta tuntuu että minä voisin lentää jos vaan käsistä tulisi siivet :)

Minä olen ihminen joka ei koskaan ole missään tietyssä en syö sitä en juo tätä lakossa. En edes silloin kun tietoisesti koitan painoa vähän laskea. Kaikki on sallittua, mutta elimistö alkaa "hylkiä" tiettyjä juttuja. Ei vain suulla tee mieli moisia asioita.

Minulla oli jäänyt limsaa jääkaappiin joka oli minulle tuotu janojuomaksi. Uteliaisuuttani otin siitä eilen hörpyn ja totesin että suu kaipaa puhdasta vettä tai jonkun sitruunavesisekoituksen. Tätä ennen saatoin joskus herkuksi ottaa limsaa esimerkiksi saunaan. Ja ihan hyvällä omallatunnolla sisälsi se sitten mitä vaan. Koska minäkin syön ihan tavallista ruokaa ja tavallisia ruoka-aineita käytän myöskin, mutta täällä blogissa korostuu sellainen erittäin terveellisten ruoka-aineiden kirjo koska mietin tarkkaan minkälaista ruokaa teille tarjoan resepteinä.

Jokatapauksessa minä pikku ahmatti rakastan ruokaa, kaikenlaista ruokaa. Mutustelen laidasta laitaan kaikkea mutta parasta on oikeasti terveellinen, tuore, mehevä ja itsetehty ruoka ja herkut!

Nyt olen hehkuttanu teille tuota jäätelöä sen verran että reseptin pariin.



Resepti: n. 3 annosta


  • 2 dl jäisiä vadelmia
  • 1 jäinen banaani
  • 1 rkl agavesiirappia ( hunajalla testattu myös ja toimii erinomaisesti)
  • ½ dl proteiinijauhetta ( käytin itse Vanilijan makuista,  Voimaruoka proteiini  superfood -sekoitusta)
  • 5 rkl maitoa 
  • 1 ½ dl rahkaa

  1. Laita ainkset blenderiin ja sekoita. 
  2. Tarjoile heti. 

Mikäli blenderissä on vähän tehoja niin anna aineksien hieman sulaa, mikäli tehoja löytyy niin anna mennä vaan! 

*Sopii myös lapsille erinomaisesti vaihtamalla proteiinijauhe pois ja lisäämällä reseptiin 1 jäinen banaani. Testattu toimivaksi :) 








Semmoisia. Minä lähden pian töihin tämän päivän lenkkeilyt ja kuntoiluliikehdinnät on nyt tehty. Heippa heeeei ja palaamme pian :))

Terkuin Piiku :)



12 kommenttia

  1. Testiin menee! :) ps.mistä nuo aivan ihanat kupit on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Kupit ovat Espanjan tuliaisia pienestä puodista.

      Poista
  2. Ihanan pinkkiä! <3 Kunnon väriterapiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki onkin minun ehdoton suosikkiväri <3 Väriterapiaa ilmanmuuta! :))

      Poista
  3. Ihanan värinen herkku! Minäkin huomasin, että paljon on kiinni tottumuksesta. Enää ei edes tee mieli sokerisia juomia, itse asiassa ne maistuvat usein pahalta. Enkä minä ole edes mitenkään tietoisesti niitä pois jättänyt, kunhan ovat jääneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hassua miten suu tottuu. Toinen samanlainen on suola. Mitä vähemmän käyttää sitä vähemmän kaipaa, ja jotkut ruoat alkaa maistua pahalle jos on aivan tolkuton se suolan määrä. Ite olen rakastunu paljon yrtteihin ja niillä tulee paikattua paljon suolaakin ruoassa.

      Poista
  4. Nättiä on! Proteiinijauheilla on minun keittiööni porttikielto, kun en mikään himokuntoilija ole. Myös jäätelön syön jäätelönä, mutta hauskaa, että tällaisiakin vaihtoehtoja on tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu jäätelökin kyllä on makoisaa, se on totta! Itse käytän proteiinia välillä tukemaan ruokavaliota ja sitten näihin herkkuihinkin tulee lisättyä.

      Poista
  5. Todella herkullisen väriset smoothiet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaikki pinkki etenkin ja punainen on minun lepmmareita ruokajutuissa.

      Poista
  6. oi miten ihanan aurinkoiset kuvat! Ja upean kuuloinen jäätelö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :O) Mukava kuulla. Tämä on semmonen pikaherkku ja meinaan ensi kesänä tehdä tästä varmasti vielä monet eri variaatiot mitä kaapista sattuu löytymään.

      Poista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top