Kurpitsakeittoa syyspäivän iloksi

Heiputi hei herkkusuut :)

Pyöräilin vaaleanpunaisella kiiturillani kaupan ohi, huomasin että joku kantoi kädessään kurpitsaa kaupasta. Kurvasin samantien katsomaan olisiko siellä sellaista pientä vietävää jonka saisin pyörän kyytiin ja olihan siellä. Jostakin syystä minua viehättää kaikki erilaiset kasvit ja juurekset ne ovat hurjan kauniita ja niistä saa mitä parhaimpia ruokia loihdittua.

Kuvaan paljon raaka-aineita omaksi ilokseni. Näen monesti illalla kun menen nukkumaan jonkin vision ja ennenkuin uni tulee olenkin jo suunnitellut kokonaisen valokuvan mielessäni.

Olen koko kesän viljellyt omaa pientä kasvihuonetta erlaisilla herkuilla. Haaveena oli kylvää myös kurpitsaa mutta jäi sitten ensi kesälle se puuha. Onneksi ihanat viljelijät tuovat niitä kauppoihin meille muillekkin.

Suunnittelin helpon kurpitsakeiton ohjeen jota on helppo valmistaa kenen vaan. Nyt kannattaa siis suunnistaa lähimarketeille ja hakea pieni kurpitsa ja ryhtyä tuumasta toimeen, saat mehevän sopan herkuteltavaksi :) 











Resepti: (5:lle)


  • 1 pieni kurpitsa
  • 1 iso sipuli
  • 3 porkkanaa
  • 2 raitajuurta
  • 1 l vettä
  • ½ tl hunajaa
  • 2 tl suolaa
  • 1 dl kaurakermaa
  • 100g fetajuustoa
  • kourallinen basilikaa
  • 1 tl juustokuminaa

  1. Kuori ja pilko kurpitsa, raitajuuret sekä porkkanat.
  2. Keitä n. litrassa vettä kunnes ovat kypsät (Itse keitin 25min).
  3. Kaada keitinvedestä n. 2dl mukiin, voit tarvittaessa laimentaa sillä keittoa mikäli haluat siitä juoksevampaa.
  4. Lisää kaikki loput ainekset ja soseuta keitto.
  5. Anna keiton tekeytyä vielä hiljalleen hellalla n. 5min välillä hämmentäen. 
  6. Herkuttele!



Lähetin tuon kurpitsakuvan kansainväliseen levitykseen ja julkaisivatkin sen vielä sivuillaan, olin todella tyytyväinen siihen sillä siellä on kova taso kuvien kanssa.

Tein muuten melkoisen satsin tuota kurpitsakeittoa mutta pakastan aina osan ja koppaan sitten töihin mukaan niin on valmiina evästä. Että nyt sitä hetkeksi taas on.

Semmoisia kuulumisia tänne. Nähdään pian taas!

Terkuin Piiku :)

19 kommenttia

  1. Kaunis on keitto ja tekisipä mieleni makoisaa maistaa! Kiitos kauneudesta ja ohjeista! Palaan aina lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Kiitos itsellesi että aina palaat tänne :) On todella mukava kuulla että täällä käy väkeä ja kiva kun jätätte minulle aina terveisiä. Nähdään taas pian :))

      Poista
  2. Herkullisen näköistä keittoa, täytyy kyllä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Testaa ihmeessä, nyt onkin paras aika hakea kaupasta näitä ihania tuoreita juureksia ja vihanneksia. Ja ovat aika edullisiakin.

      Poista
  3. En yhtään ihmettele, että hyväksyivät kuvasi. Todella kauniita ja taidokkaita kuvia. Resepti on melkein sama millä itse teen myskikurpitsakeittoa. Herkullinen keitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, mukava kuulla :) Myskikurpitsasta tulee kans aivan ihanaa keittoa, monesti keittelen sitä ja syön siemennäkkärin kera. Ovat kuin luotuja toisilleen.

      Poista
  4. Oooooh kyllä! Kokeilin kesällä ensimmäisen kerran bataattikeittoa ja rakastuin siihe, pakko testata tämäkin!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vihannekset ja juurekset on aivan parasta keitoissa. Tässä oli vielä tuo feta extrana ja sopii kuin nenä päähän :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos :) Ruokaa on mukava koristella, tuntuu että maistuukin paremmalta.

      Poista
  6. Ei todellakaan mikään ihme että julkaisivat kuvasi, onhan sulla nyt erittäin tasokkaita ja kauniita kuvia aina :) Kurpitsakeittoa en oo tainnut koskaan syödä mutta se kuulostaisi erityisen hyvältä syysruualta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 Kannattaa hyödyntää satokauden antimet nyt, sitä yllättyy miten hyvää ruokaa niistä saa loihdittua :)

      Poista
  7. Mullakin odottelee parhaillaan syksyn ensimmäiset kurpitsat keittiössä, varmaan eka satsi päätyy just keittoon! Kiva lisä tässä tuo feta, tulee heti enemmän ruokaisuutta :)

    VastaaPoista
  8. Heippa sinä ihanuus! Oi, miten ihanan kommentin olitkaan jättänyt. Ihan sydän suli, kiitos <3
    Jätin sulle vastauksen.
    Ja pakko samalla tässä huokailla ihastuksesta sinun kuviesi äärellä. Niin kaunista, niin herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Sari vastauksesta <3 Minunkin sydän suli! Olet huippu! :)

      Poista
  9. Ihanat kuvat ja kurpitsakeitto on ihan lempparia.
    Meillä kasvoi monena kesänä kurpitsaa ihan pihan kukkapenkissä. Se on oikeastaan aika helppo ja kiitollinen kasvatettava. Ei tarvinnut niinä vuosina Halloweenina ihmetellä, mistä kurpitsalyhdyn tekisi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä jopa vähän harmittaa kun ei tullut kasvatettua kurpitsoja.Jotenkin meni tuo kaikki aika kasvihuoneen pystytykseen ja yrtteihin, tomaatteja viljelin ensimmäistä kertaa ikinä ja tuli monta sataa kappaletta :) Pitänee vielä muutama kurpitsa ostaa ja kuivattaa osa tulee todella hyviä lastuja suolan kera.

      Poista
  10. Oi, miten kaunista! Kurpitsakeitto on herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :) Se on makoisaa kyllä. Ja riittoisaa, olen sitä syönyt melkoisen määrän viime päivinä.

      Poista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top