Sienikastike curry vivahteella

Heiputi.

Joululeivonnan ja muun hulinan ohella on joskus kiva tehdä joku nopsakka herkullinen kotiruoka.
Rakastan sieniä ja valmistankin niistä ruokaa todella useasti, vaikka keräsin tänä syksynä 80 l sieniä minua huolettaa jo nyt kuinka ne tulevat riittämään talveksi kun olen niitä myös jättänyt talven varalle Lappiin.

Kaupan sienihyllyllä onneksi on talvellakin saatavana tuoreita sieniä, tosin eivät vedä vertoja ihanalle metsäsienelle jonka itse noukit metsästä.

Tätä kastiketta voi soveltaa myös metsäsieniin jos niitä sattuu olemaan pakkasessa, puristaa vain veden sienistä ettei tule liian vetistä kastiketta.








Resepti: ( 3:lle)

  • 3 tl jauhoja
  • 2dl vettä
  • 1 dl currykermaa
  • ½tl mustapippuria
  • 2tl suolaa
  • 200g viipaloituja herkkusieniä
  • 5rkl kapriksia
  • 1 tl basilikaa
  • 1 iso sipuli
  • 1 rkl öljyä tai voita

  1. Pilko sipuli, paista ruskeaksi pannulla.
  2. Pese ja viipaloi herkkusienet ja lisää sipulien joukkoon pannulle, paista liedellä kullanruskeiksi sienet ja sipulit, lisää suola.
  3. Sekoita 3tl jauhoja 1dl kylmään veteen taiseiseksi seokseksi.
  4. Lisää seos pannulle ja hämmennä tasaiseksi, lisää loput vedet (1dl)
  5. Anna kastikkeen tekeytyä hetki pannulla hämmentäen ( itse keitin kastiketta 10min)
  6. Lisää loput mausteet ja kerma, anna vielä porista pienellä lämmöllä n 6min välillä sekoittaen.


VINKKI: Voit käyttää reseptissä myös muita metsäsieniä, toimii erinomaisesti olen testannut :)






Seuraavaksi tulossa on jouluherkkuja. Olkaa kuulolla. Ja terveisiä Lapista siitä lisää myöhemmin kuvineen :)

Palaillaan jälleen.

Terkuin Piiku :) 

4 kommenttia

  1. Tosi hyvät kuvat! Sienikastike ja sienet ei kuulu mun suosikkeihin. Jouluherkku-postausta odotan innolla!

    VastaaPoista
  2. Nam! Tätä täytyy tehdä joku kerta :) Upeat kuvat taas kerran.

    VastaaPoista
  3. Todella näyttää hyvältä :) Täytyypä kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Näyttää todella hyvälle! Pitää ottaa resepti talteen (taidan tosin jättää kaprikset pois, kun en niistä itse tykkää).

    VastaaPoista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top