Suklaiset kaurapatukat

Miltäpäs kuulostaisi herkullinen pähkinävoi sekä kookosöljy yhdistettynä ihanaan luomukauraan ja hampunsiemeniin. Voi jukupätkä miten hyvää tuli tästä sanon minä! Tämä herkku olisi hiponut täydellisyyttä mikäli minulla olisi sattunut olemaan kaakaomassaa kotona. Mutta suklaa oli myös hyvää!

Olen hiljattain alkanut herkuttelemaan enemmän kuten varmaan huomaatte, reseptivihko on pullollaan hyviä ruokaohjeita ja ideoita joita minulle on tullut mutta herkkuja on paljon tullut postailtua viimeaikoina. Ei hätää ruokaa on pian taas tulossa. Lihaton lokakuu tulee tarjoilemaan vielä eksoottisempaa ruokaa lähiaikoina :)





Pohja:

  • 1 ½ dl kaurahiutaleita
  • ½ dl hampunsiemeniä
  • 1 dl kookosöljyä
  • ½ dl kookoksenkukkasokeria (voi korvata agavesiirapilla tai hunajalla)
  • 1 dl pähkinävoita

  1. Sulata kookosöljy (sulatin syvässä lautasessa jonka pistin kattilan päälle ja muutaman desin kuehuvaa vettä)
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  3. Laitan kelmu asitian pohjaa myöten. 
  4. Taputtele massa tasaisesti astiaan (käytin pientä 13cm lasivuokaa)
  5. Pistä jääkaappiin tekeytymään,
  6. Valmista suklaamassa.

Suklaamassa:

  • 130g suklaata (valmis kaakaomassa käy erinomaisesti myös)
  • ½ dl pähkinöitä
  • 2 tl kookosöljyä
  • 4 rkl pähkinävoita

  1. Sulata suklaa sekä kookosöljy.
  2. Rouhi pähkinät pieneksi (käytin lasipurkkia apuna)
  3. Sekoita tasaiseksi massaksi. ( Kannattaa sekoittaa kattilan päällä jossa kuumaa vettä ja syvä lautanen päällä jotta massa pysyy kiinteänä.
  4. Ota jääkaapista pohja ja levitä massa tasaisesti päälle. 
  5. Anna tekeytyä ainakin tunnin verran jääkaapissa, parasta kuitenkin seuraavana päivänä.
  6. Herkuttele!

Vinkki; Kannattaa säilyttää nämä herkut viileässä.



Nähdään taas herkkusuut!

-Piiku :)

1 kommentti

  1. Ei härreguud ku näyttää hyviltä! Näitä pitää tehdä vielä tänään!

    VastaaPoista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top